• 06.05.2024 -
  • Sää: 4.48°C
Julkaisija: Julkaistu: 14.05.2020 16:05

Väärä palohälytys Kappelimäen koulussa

Väärä palohälytys pakotti Kappelimäen koulun hetkeksi luopumaan turvaväleistä

Torstai-aamuna Laitilan Kappelimäen koulussa tuli virheellinen palohälytys. Koulun ja henkilökunta poistuivat koulurakennuksesta pelastussuunnitelman mukaisesti ja kokoontuivat urheilukentälle.

Palohälytys johtui koulun keittiön kellaritiloissa tehtävien korjaustöiden aiheuttamasta kärystä.

– Odotimme kentällä, että palokunta tarkasti rakennuksen ja antoi luvan palata kouluun, rehtori Annika Mattila kertoo.

Väärä hälytys ei olisi voinut tulla huonompaan aikaan. Koululaiset olivat palanneet etäopetuksesta lähiopetukseen samana päivänä. Koulussa oli tehty paljon töitä ja suunniteltu koulunkäynti siten, että kontakteja syntyy mahdollisimman vähän.

– Tämä todella, todella harmillinen tilanne. Aamu alkoi mahtavasti. Kaikki oppilaat saatiin sisälle hyvin turvavälein, käsienpesut ja kaikki meni ihan loistavasti. Minä kävin tervehtimässä ja kyselemässä kuulumisia ja kaikilla oli hyvä fiilis. Sitten tuli hälytys, Mattila kuvailee aamun tilannetta.

– Koska poistumisen pitää olla ripeää niin jokaista turvaväliä ei ollut mahdollista katsoa, hän lisää.

Jo hälytyksen tullessa oli epäilys, että se olisi virheellinen hälytys.
/br> – Meidän on kuitenkin ihan pakko noudattaa saatuja ohjeita. Pelastautumisohjeet menevät kaiken yli, Mattila kertoo.

Oppilaat ja henkilökunta poistuivat rakennuksesta pelastusuunnitelmaa noudattaen ja tästä Mattila antaa kiitosta.

– Olemme harjoitelleet monta kertaa poistumista ja se meni nyt todella mallikkaasti poistumisohjeiden mukaan.

Lähiopetuksen alkamista varten oli laadittu suunnitelma, jonka tarkoitus on vähentää lähikontakteja. Esimerkiksi kouluun tuloa oli porrastettu ja lisäksi käytössä oli useita ovia. Käsienpesupaikat oli jaettu siten, että niille ei synny ruuhkaa.

Myös välitunnit ja ruokailu on porrastettu.

– Ruokalassa syö kerrallaan vain yksi luokka. Liikuntasalin toisessa päässä syö toinen luokka ja ihan toisessa päässä toinen. Lisäksi osa oppilaista syö omissa luokissaan, Mattila kertoo.

Ikävästä palohälytyksestä huolimatta ensimmäisen päivän aikana huomattiin, että erityisjärjestelyt toimivat hyvin.

– Ruuhkia ei tullut mihinkään ja kaikki sujui hienosti.

Mattila tiedotti asiasta oppilaiden vanhempia heti tapauksen jälkeen.

“Tähän jotain tekstiä”



Lähde: Laitilan Sanomat


Kommentointi (0)

Vastaa

Tulevat tapahtumat

Lisää tapahtumia